Tuumapuu

Tuumapuu
Hannamari Kärki
Kivikyläntie 851
23100 Mynämäki
0400-905619
hannamarikarki@gmail.com
y 2172349-4

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Maalinpoisto ikkunoista

Maskun kirkon ulkopokat ovat lasiurallisia pokia.Jotta vanhat, paksut maalikerrokset saataisiin pois vanhingoittamatta laseja ja että pokien profiili esille muotoa rikkomatta on pokat purettava osiin.
lasiurallinen poka
Ennen purkamista on kaikki osat ja lasit merkittävä niin että kokoamisvaiheessa oikeat osat ja lasit löytävät toisensa. Helat ja kulmaraudat irrotetaan.

merkinnät
Maali poistetaan näistä pokista pohjia myöten.Osa pokista on jossain vaiheessa maalattu ilmeisesti alkydiöljymaalilla tai sen kaltaisella tuotteella.Näiden pokien puu maalin alla oli pahasti nukkaantunut. 
Puhdistettu osa hiotaan.Profiilit ja lasiura hiotaan käsin 100 paperilla.
Osat pohjamaalataan ohennetulla pellavaöljymaalilla ennen uudelleen kokoamista.













Pohjamaalattuja osia
Myös lasit pestään ennen uudelleen kokoamista. Kirkoissa lasien pesuväli voi olla hyvinkin pitkä ja lasit ovatkin usein erittäin likaisia. Vesi ja pieni määrä pesuainetta
tekee ihmeitä.
lasien pesu 2 kertaa vuosisadassa
Koululla pohjatyöt saatiin valmiiksi ja maalaustyöt ovat käynnissä.


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Sauvon kirkon korkeanpaikanleiri ja Maskun kirkon sisäpokat

Maskun kirkolla on edetty ikkunatöissä hyvin; sisäpuolelta on maalattu karmit valmiiksi ja sisäpokat ovat paikoillaan. Kiinnitykseksi valittiin sisäikkunaruuvit. Nyt kun sisäpokiin laitettiin tiivisteet ja pokat ovat kiinnitetty ruuvilla, ne istuvat  tiivisti ja siististi karmiin.Tarvittaessa ikkunat saa myös auki helpommin kuin ennen. Ulkopokat on siirretty pajoille odottamaan kunnostusta.

sisäpokan asennus urkupäädyssä

Sauvossa otettiin ulkopokat pois ja puhdistimme sisäpokat paikanpäällä työskennellen.Telineiltä ikkunaholvin sisälle ulottuvilta konsoleilta. Haastetta kerrakseen..muutama rikkoontunut lasi vaihdettiin ja kitattiin ja pokat puhdistettiin,hiottiin ja maalattiin sisä- ja ulkopuolelta.
korkeanpaikanleiri, alttari-ikkuna ja ylempänä pilkottaa vintti-ikkuna. Mittatikkuna telineillä on konservaattori.
Pokien ja tiili/rappauksen väli tiivistettiin pellavariveellä. Nyt oli myös mahdollisuus nähdä upea tinalasityö ja muuraus sen ympärillä, lähietäisyydeltä.

kittiveitsi tiivistyshommissa
keskiaikaista työnäytettä













Ja koska telineet ulottuvat vintti-ikkunan korkeudelle,teimme myös vintin karmin puhdistus- ja maalaustyöt telineiltä.
Teija telineillä, minä naakkojen ja pääskysten kanssa vintillä.

Näiden lisäksi olemme tehneet yksittäisiä, pienempiä töitä mm. Mynämäellä,Laitilassa,Maskussa ja Paimiossa.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kuvia Maskun kirkosta


Salin karmit ovat hyväkuntoiset vaikka alakarmi ja pokat ovat jossain vaiheessa muurattu ulkopuolelta ikkunalaudan sisälle. Onneksi karmit ovat syvällä ikkunaholvissa, turvassa sateilta ja lumelta.
Vuosien varrella laseja on vaihdettu rikkoontuneiden tilalle. Ikkunalaudalle lasin läpi tuleva valo kertoo paljon.

 Salin karmi ja vielä kunnostamattomia ulkopokia. Tästä näkee kuinka syvällä karmit ovat muurien sisällä.
Kuusiston Teija pohjamaalaamassa salissa.

 Maskun kirkon sisällä on paljon maalauksia katossa ja seinissä.Ja jopa ikkunaholveissa.
Pokat olivat sisällä kiinni ainostaan nauloilla ja keskimmäiset saranoilla.Siitä syystä suurin osa pokista olikin auki tai vain listojen avulla huterasti kiinni. Koska pokat halutaan tiivistää on pokiin keksittävä jokin muu tapa kiinnitykseen kuin pelkät naulat. Vaihtoehtoja ei ole paljon kun pokat pinotaan päällekäin ilman välipuita..

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Maskun kirkon ikkunat

Työt Maskun kirkolla aloitettiin mallipokien haulla. Teemme niihin arkkitehdin ohjeiden mukaiset kunnostustyöt. Osittain lasiuralliset pokat näyttäisivät olevan hyväkuntoiset. Pokissa on vuosien varrella tehty kunnostustöitä joissa lahonneita lasiuria on muutettu kittiurallisiksi poistamalla toinen puoli profiilista.
lasi on pokassa lasiurassa

Rakenteeltaan tällainen poka on perusteellisemmassa kunnostuksessa pakko purkaa osiin. Onneksi se on tehty helpoksi, kun pokat on koottu liimaamatta ja tapituksilla.

pohjamaalattuja osia





















Työn alla on ollut myös ulko-ovi joka oli päässyt huonoon kuntoon. Työn edetessä löytyi paksun maalikerroksen alta lahonneita osia.
Lasituksen välipuut, peitelistan ja molempien pystysarjojen alapäät jouduin tekemään uudestaan ja myös uusia lasituslistoja, koska alkuperäiset olivat niin erikoiset etten uskonut löytäväni sellaisia mistään valmiina.
pystysarjan paikkapala
uusia lasituslistoja mitoituksessa
Perinnekotimessut Turussa menivät hyvin. Liikkeellä oli paljon vanhoista taloista ja kunnostamisesta kiinnostuneita messuvieraita. Yhteisosasto Tammipuun ja Remontti ja restaurointi Kuusiston kanssa oli onnistunut ratkaisu. Luultavasti olemme samalla kokoonpanolla liikenteessä myös ensi vuonna.

Teija ja Staffan
Messuja varten tein pokan jossa näkyy kaikki pokan kunnostuksen työvaiheet.
työvaihepoka
Vasemmalla ylänurkassa, valmis, kolmeen kertaan maalattu.
Oikealla alanurkassa kunnostamaton poka.
Työvaiheet kulkevat myötäpäivään kunnostamattomasta- valmiiseen.

Vaativiin korjaus/kunnostustöihin kuului myös tämä poka ja kaksi muuta, joista jouduin korjaamaan paljon osia.
kunnostettu poka













sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Sauvon pokien asennus

 Sauvossa asennettiin ensimmäisen seinän, sekä vintin ja sakastin kunnostetut pokat,tiivisteiden kera paikoilleen.
Työn aikana kelit olivat todella hyvät marraskuisiksi.Muutama astetta lämpimän puolella ja vähäistä tihkusadetta yhtenä päivänä.
karmi ulkoa
ja sisältä sama
Työ jatkuu ensi vuonna alttaripäädyllä ja pohjoissivulla. 

Tein myös vanhasta kuistinpokasta sisätiloihin tulevan ´sisustuspokan`. Kun tiesin pokan tulevan sisälle,käytin maalaukseen vesiohenteista kookosmaalia. Maalauskertoja tuli kolme ja pinta hiottiin ensin 120 ja sen jälkeen 0 hiontavillalla,että saisin kuluneen näköisen pinnan. Taakse rakensin kehikon johon asennettiin valoköysi kiinni. Koska välipuut olivat irrallisia jouduin erikseen vielä rakentamaan niille oman tukikehikon.
Isokokoinen kuistinpoka n.1930-luvulta.20 ruutua!
Pokasta joutui korjaamaan alasarjaa,kulmat ja useita välipuita   


 















Viimeistelyä vaille valmis
Kehikot


Korjasimme Teijan kanssa kartanon lahonneen alapohjan.Poistimme vanhat puut ja maapohjaakin 10- 15 cm.
vanha rakenne ja todella matala tuulettuva tila
Kivijalka oli osittain rakennettu kallion päälle joka jatkui myös alapohjan alle, tuuletustilaan. Uusien lattianiskojen ja alapohjan rakenteen suunnittelu olikin hankalaa tuon ison kallion takia. Eristepohjaa nostettiin kallion takia n. 5cm ylemmäs että saimme uuden rakenteen irti kalliosta. Se ken on vanhoja eristeitä ja pohjia tyhjentänyt tietää miten pölyistä puuhaa se on... 
alku aina hankalaa


   
Tämän vuoden viimeisiä aloitettuja töitä oli juna-aseman pokien kunnostus.Alasarjoja lukuunottamatta hyvässä kunnossa olevia. Epätavallisen korkeita, ja kapeita.

pellavaöljyn vanhaa ´krokotiilinnahkaa`
alkuperäinen,koruttomuudessaan kaunis pitkäsalvan sulkija














korjausta odottavia alasarjoja,taas kerran kulmarautojen alta hajonneita

korjattu        
Joulusta Uuteen Vuoteen ollaan lomalla, työn ääreen palataan tammikuussa.Hyvää Vuotta 2013

lauantai 10. marraskuuta 2012

Sauvo

Syyskuussa aloitimme Sauvon kirkon ikkunoiden kunnostustyöt neljän karmin osalta. Nyt olemme siinä vaiheessa, että pokien palautus takaisin paikoilleen tapahtuu ennen jouluisten kirkonmenojen alkua. Työ jatkuu toisilla sivuilla ensi vuonna.
aloitus


suojaukset paikoillaan syyskuussa
Vaikka ulkopokissa ei eteläpuolella juuri maalia ja kittejä enää ollutkaan, ne olivat hyvässä kunnossa. Karmeista ei löytynyt mitään kunnostusta vaativaa vaurioita. Puhdistus,kittaus ja maalaus hyvällä pellavaöljymaalilla riitti. Karmit saivat viimeisen maalikerroksen tällä viikolla. Ensi viikolla alkaa pokien pesu.

Ulkopokista löytyi maalikerroksia ja värejä ainakin neljä. Erivärisiä ja paksuisia laseja. Puhallettua vihreää/kirkasta 1 -3 mm ja uusia tasolaseja.


kuivahkoa kittiä
























puhallettua lasia,´virheineen`
 Alumiinihaat ruosteisine häntineen vaihdettiin aikakauteen paremmin sopiviin hakoihin.
 Muutama korjattava ulkopoka tuli vastaan, lähinnä kyse kuitenkin oli tuulen,sateen ja auringon aiheuttamista vaurioista.Varsinaisia lahoja ei ollut, koska ulkopokista puuttuivat lahovaurioita usein aiheuttavat kulmaraudat.
kulmaliitoksen uusi pala

korjattu välipuu

Sakastista löytyi espanjoletti sisäpokasta.Huonosti toiminut suljin päätettiin jättää ilman maalia.Ainoastaan tanko maalataan. Suljin ja koristeet käsiteltiin liesimustalla. Ikkunoita tuskin availlaan kovin usein joten käsien likaantumista ei tarvitse pelätä.

liesimustalla kiilloitettu
kitattu ja pohjamaalattu




 Kirkon ´vintillä` on myös pokat jotka tarvitsivat huomiota ja väriä pintaan...
tässä pääsee hyvin vähällä maalin skrabaamisella












Kirkoissa pääsee sellaisten paikkojen lähelle joihin hyvin harvoilla on mahdollisuus. Niin kuin nämäkin seinämaalaukset 4-5 metrin korkeudella. Aina myös jaksaa hämmästyttää niiden ihmisten taito silloin kauan aikaa sitten. Suomalaiset kirkot ovat hienoja.

kirkon kauniita maalauksia on työmaan ilahduttajina

 Lopuksi vielä; vasemmalta oikealle, värimalli- ikkuna,puhdistettu ja korjattu, alkuperäinen kunto. Eteläpuolen ulkopokia.