Tuumapuu

Tuumapuu
Hannamari Kärki
Kivikyläntie 851
23100 Mynämäki
0400-905619
hannamarikarki@gmail.com
y 2172349-4

lauantai 10. marraskuuta 2012

Sauvo

Syyskuussa aloitimme Sauvon kirkon ikkunoiden kunnostustyöt neljän karmin osalta. Nyt olemme siinä vaiheessa, että pokien palautus takaisin paikoilleen tapahtuu ennen jouluisten kirkonmenojen alkua. Työ jatkuu toisilla sivuilla ensi vuonna.
aloitus


suojaukset paikoillaan syyskuussa
Vaikka ulkopokissa ei eteläpuolella juuri maalia ja kittejä enää ollutkaan, ne olivat hyvässä kunnossa. Karmeista ei löytynyt mitään kunnostusta vaativaa vaurioita. Puhdistus,kittaus ja maalaus hyvällä pellavaöljymaalilla riitti. Karmit saivat viimeisen maalikerroksen tällä viikolla. Ensi viikolla alkaa pokien pesu.

Ulkopokista löytyi maalikerroksia ja värejä ainakin neljä. Erivärisiä ja paksuisia laseja. Puhallettua vihreää/kirkasta 1 -3 mm ja uusia tasolaseja.


kuivahkoa kittiä
























puhallettua lasia,´virheineen`
 Alumiinihaat ruosteisine häntineen vaihdettiin aikakauteen paremmin sopiviin hakoihin.
 Muutama korjattava ulkopoka tuli vastaan, lähinnä kyse kuitenkin oli tuulen,sateen ja auringon aiheuttamista vaurioista.Varsinaisia lahoja ei ollut, koska ulkopokista puuttuivat lahovaurioita usein aiheuttavat kulmaraudat.
kulmaliitoksen uusi pala

korjattu välipuu

Sakastista löytyi espanjoletti sisäpokasta.Huonosti toiminut suljin päätettiin jättää ilman maalia.Ainoastaan tanko maalataan. Suljin ja koristeet käsiteltiin liesimustalla. Ikkunoita tuskin availlaan kovin usein joten käsien likaantumista ei tarvitse pelätä.

liesimustalla kiilloitettu
kitattu ja pohjamaalattu




 Kirkon ´vintillä` on myös pokat jotka tarvitsivat huomiota ja väriä pintaan...
tässä pääsee hyvin vähällä maalin skrabaamisella












Kirkoissa pääsee sellaisten paikkojen lähelle joihin hyvin harvoilla on mahdollisuus. Niin kuin nämäkin seinämaalaukset 4-5 metrin korkeudella. Aina myös jaksaa hämmästyttää niiden ihmisten taito silloin kauan aikaa sitten. Suomalaiset kirkot ovat hienoja.

kirkon kauniita maalauksia on työmaan ilahduttajina

 Lopuksi vielä; vasemmalta oikealle, värimalli- ikkuna,puhdistettu ja korjattu, alkuperäinen kunto. Eteläpuolen ulkopokia.






perjantai 10. elokuuta 2012

Säätila: vaihtelevaa,maalauskelejä odotellessa.

Viime kuukausi meni katsoen säätiedotteita joiden totuudenperäisyyttä ei aina tiennyt. Joten illalla saattoi vain todeta; kahtellaan aamulla se todellinen keli ja sen jälkeen päätetään mikä on päivän ohjelma. Tälle heinäkuulle piti sitten osua meidän ulkomaalaustyömaatkin. Onneksi löytyi niitä aurinkoisiakin päiviä. Sateitten lisäksi haittasi töitä valtava ilmankosteus erityisesti aamuisin. Ilmankosteus kun pitäisi olla alle 80 % ennenkuin voi aloittaa maalausta. Elokuussa tulee myös jo iltainen kosteus ja maalin pitäisi ehtiä kuivua tarpeeksi ennen yön tuloa.
Pohjamaalaus

Rivitalotyömaalla jouduttiin korjaamaan laudoitusta ja vaihdoimme vajan ovien paneelit uusiin. Yhden varaston syöksytorven tausta oli lahonnut ja siitä jouduttiin korjaamaan myös alajuoksu ja vaihtamaan eristeet.
Ovien korjaus. Samalla parannettiin ovien rakennetta laittamalla uusi vinotuki metallivanteesta ja sisäpuolelle vaakalaudoitus alareunaan.
     Lahonnut alajuoksu poistettiin ja korvattiin painekyllästetyllä 50 x 100.Juoksun alle laitettiin bitumikaista.
   






Omakotitalossa jouduttiin vaihtamaan rännien takana olleita tuulilautoja. Huomaa synkät pilvet taustalla. Ne kuitenkin jäivät satamatta ko. päivänä.

Teimme Teijan kanssa myös mielenkiintoisen tapetointityön 1930-luvun omakotitalossa. Vanhat talot ja suorat seinät... eivät sovi samaan lauseeseen. No sitten vielä kuviotapettia vanhalle kuitulevylle.
Kuprua ja kohoumaa oli suuntaan jos toiseenkin kuitulevyssä.Vanhan talon viehätystä sekin.

Laseri on todella tarpeellinen kone silloin kun tehdään tapetointia seinille jotka eivät ole suorat. Siitä huolimatta joutuu tekemään lieviä kompromisseja ´vatupassi ` suoruudessa jotta lopputulos olisi hyvä.





torstai 28. kesäkuuta 2012

Peiliovei


Kaikenlaista on taas ollut ohjelmassa:

Peiliovien kunnostus. Ovien reunoissa oli vähäisiä sälemäisiä murtumia jotka liimattiin kiinni. Kauniit vanhat ovet.


viisipeilinen sisäovi 1930-luvulta puhdistettuna ja hiottuna.
alkuperäisiä maalikerroksia 4- 5 kpl ja vähän kolhuja, muuten hyväkuntoiset




Kellarin karmin korjaus. Maanpinta on liian lähellä alakarmia, jatkuva roiskevesi lahottaa vähitellen puun ja rikkoo betonin.
Valmis korjaus odottaa pohjamaalausta




























Marja-aronia aidan leikkuu. Aita kasvaa vuodessa 20- 30 cm. Uutta kasvua jätettiin muutama sentti. 
leikattu aita
tänä vuonna leikkuu avuksi tarvittiin tikkaat



















                                                                 

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Laural

Kerrostalon työt ovat jatkuneet karmien puhdistus-hionta-maalaus töillä, sen lisäksi puhdistetaan ja maalataan myös huonokuntoiset ikkunalaudat.
entiset maalikerrokset;vihreää,valkoista ja kahta eri sävyä ruskeaa
hionnan jälkeen


ruostesuojan päälle tulee välimaali
Maalauskelit ovat olleet erinomaiset ja todellista tuuriakin on ollut, kun sateita on tullut vain viikonloppuina..jes.
Kuusiston Teija puhdistaa kellarin karmeja




perjantai 2. maaliskuuta 2012

Lakkaa lakkaa

                                      
Ruokapöytä saa uuden lakkapinnan.
Vanha lakkapinta oli osittain kulunut puupintaan asti





Lakka poistettu ja pinta hiottu. Viimeinen pinta 160 hiomapaperilla.


 Kaksi kerrosta lakkaa

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Uria

Työt ovat jatkuneet helteestä huolimatta. Onneksi meillä on työhuoneena vanha puutalo joka ei kuumimpina päivinäkään ole ollut tuskaisen kuuma sisältä. Onhan sielläkin ollut lämmin,onneksi kuitenkaan ei ole tarvinnut olla päivän kuumimpana hetkenä ulkotöissä.
Naapurin kuistinikkunat ovat valmiit;


Vanhan koulun ikkunat ovat loppusuoralla, enää muutama poka jäljellä ja ainakin puolet jo takaisin paikoillaan.
Koulussa onkin ollut monen kokoisia ja muotoisia pokia. Ja todella ohutta lasia, mikä on aika yllättävää koska lasi koot ovat isoja. Ohuimmat lasit ovat 1- 2 mm.
Pokien väritkin ovat yhtä vaihtelevia kuin koot.On löytynyt jopa hieman vanhan roosan sävyistä väriä ja vaalean vihreää, valkoisten maalikerrosten alta.


 
Kitti on  varsinkin yläreunistaan ollut niin luunkovaa ettei sitä ole kannattanut poistaa. Olemme ottaneet helposti irtoavan pois ja paikanneet aukko paikat uudella kitillä.



Ikkuna työmaista uusin tuli Laitilasta, johon tehdään vanhan mallin mukaan myös uudet karmit. Vanhat pokat korjataan ja asennetaan sitten uusiin karmeihin. Pokien rakenne on harvinainen ja niitä on myös hyvin vähän jäljellä. Lasi on pokan sisällä olevassa urassa. Kun lasi laitetaan uraan, täytetään uran päällä oleva syvennys kitillä. Lahonneiden pokien korjaus olikin siis normaalia haastavampaa.
 
Uudet karmit tekee luotto puuseppä joka teki 
meille  myös kirkkoon uudet sisäpokat. Hänen työnjälkensä on aivan viimeisen päälle.
Kaikkea ei tarvitse tehdä itse kun ympärillä on osaavien naisten verkosto.










Kotona tuli ikävä yllätys. Hellan pesä ja lähes kaikki tiilet levyjen alla ovat murentuneet osittain tomuksi. Myös vesisäiliön metalliseinät olivat palaneet puhki. Nyt edessä on vanhan hellan purku ja uuden osto. Jostain pitäisi löytää hyväkuntoinen Kotiliesi tai vastaava puuhella. Myynnissä olevat ovat tähän mennessä olleet joko liian kaukana tai heikkokuntoisia. Kunhan talveksi löytyisi...